Uskaltavatko parhaat työntekijät enää mennä alle kymmenen hengen yrityksiin töihin?

Uskaltavatko parhaat työntekijät enää mennä alle kymmenen hengen yrityksiin töihin?

Blogi: Uskaltavatko parhaat työntekijät enää mennä alle kymmenen hengen yrityksiin töihin?

Eletään mielenkiintoisia aikoja. Hallituskauden viimeinen taipale on meneillään. Vaalikuume lähestyy ja se näkyy eri tavoin. Suomen hallituksen näkökulmasta taitaa olla viimeinen taistelu yrittäjyyden ja työllisyyden edistämiseksi. Irtisanomissuojaa halutaan heikentää. Tämä voisi jäädä viimeiseksi erävoitoksi isossa pelissä, jossa pääoman ja työväen intressit on asetettu osittain turhaankin vastakkain. Erävoittoa haetaan, koska SOTE on jumissa ja ilman SOTEa ei taida tulla sitä keskustan ajamaa maakuntauudistustakaan. Ja jälleen kerran isot ratkaisut viivästyvät.

Asetuimme Työttömien Keskusjärjestössä irtisanomissuojan heikentämistä vastaan. Tähän asti olemme välttäneet ottaa kantaa näihin työnantajien ja työntekijöiden välisiin ristiriitoihin. Hallituksessa käytiin asiasta keskustelu, ja päädyttiin vastustamisen linjaan.

Suomen hallituksen perustelut irtisanomissuojan heikentämiseen ontuvat. Maalaisjärjellä ajateltuna, työllisyyttä ei edistä, jos yritys antaa kenkää työntekijöilleen. Maalaisjärjellä ajateltuna tämä johtaa lisääntyneeseen työttömyyteen. Potkut saaneet ovat siis työttömänä – ei työllistyneitä – ovat siis irtisanottuina – työttöminä.

Väitetään, että kun työntekijöitä voidaan irtisanoa helpommin, työntekijöitä uskalletaan helpommin palkata. Yritykset olisivat dynaamisempia, rahat liikkuisivat siellä, missä ne parhaiten tuottaisivat.

Mutta mitä ajattelevat työntekijät? Uskaltavatko parhaat työntekijät enää mennä alle kymmenen hengen yrityksiin, jos irtisanomissuojaa heikennetään? 60 päivän karenssi on lähes yhtä pelottava kuin 90 päivän karenssi. Kuinka monella työntekijällä on yli kahden kuukauden rahapuskuri varastoituna?

Työntekijöiden näkökulmasta alle kymmenen hengen yrityksistä tulee huonon brändin omaavia ”luuseriyrityksiä” ja parhaat työntekijät hakeutuvat isompiin yrityksiin parempien työsuhde-etujen perässä. Huonolla imagolla voi olla hallituksen tavoitteita heikentäviä vaikutuksia pienten yritysten dynamiikkaan.

Väitetään, että hyville työntekijöille aina löytyy töitä. No miten käy huonommille sitten? Suomen työllisyyspalvelut eivät ole Tanskan tasoa. Koulutustakin on säästöillä heikennetty. Hallituksen olisi panostettava ensin palveluihin ja perusturvan kannustinloukkujen purkamiseen, jotta työmarkkinoille saataisiin toivottua dynamiikkaa.

Toiminnanjohtaja
Jukka Haapakoski
+358 50 577 2580
jukka.haapakoski (@) tyottomat.fi
Twitter: jugetstu

nuoli