Lakiesitys työttömyysturvalain muuttamisesta lyhytkestoisen työn vastaanottamisen edistämiseksi

 

Työttömien Keskusjärjestön lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle HE 220/2018 vp hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta lyhytkestoisen työn vastaanottamisen edistämiseksi:

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia siten, että ”lyhytkestoiseen palkkatyöhön tai osa-aikaiseen palkkatyöhön työllistyvän työnhakijan ansaitsema tulo soviteltaisiin yhteen työttömyysetuuden kanssa sinä etuuden hakujaksona, jonka aikana tulo maksetaan. Esityksessä ehdotetaan myös tehtäväksi täsmentäviä muutoksia siihen, miten toteutunutta työaikaa verrataan sovitellun etuuden saannin rajana olevaan työaikaan, joka saa olla enintään 80 prosenttia tehtävän kokoaikaisesta työajasta.

Esityksen tavoitteena on osittaisen työllistymisen ja lyhytkestoisen työn vastaanottamisen edistäminen. Sen tavoitteena on myös edistää kansallisesta tulotietojärjestelmästä annetun lain mukaisen tulorekisterin käytettävyyttä tilanteessa, jossa työttömyysetuus maksetaan soviteltuna.”

Työttömien Keskusjärjestö kannattaa esitystä. Kun tämä muutos yhdistetään kansalliseen tulontietojärjestelmään, uskomme, että työttömyysturvan jako tulee aiempaa selkeämmäksi ja läpinäkyvämmäksi. Tästä on kaikille hyötyä.

Pidämme tärkeänä, että ennalta tarkistetaan perusasia, miten työaikaperusteisesta maksujärjestelmästä välitön siirtyminen ansaintaperusteiseen järjestelmään vaikuttaa työttömien työttömyysturvan saantiin? Tapahtuuko siirtymävaiheessa työttömyysturvan päällekkäistä maksua, vai syntyykö työttömyysturvan maksamiselle kuukauden mittainen katkos? Jätetäänkö huhtikuussa 2019 maaliskuussa tehdyt tunnit huomiotta? Olennaista on tietysti, että työttömyysturvan edellyttämät tulot on siirtymävaiheessa turvattu.

Työttömien Keskusjärjestö kannattaa myös muutoksen pidemmän tähtäimen vaikutusarviointia. Vaikutusarvioinnin yhteydessä olisi hyvä selvittää, miten muutos vaikuttaa työttömyysturvan saantiin kolmen kuukauden ja kuuden kuukauden sisällä? 0-tuntisopimuksella olevat ovat tämän uudistuksen merkittävin kohderyhmä – ja vaikutukset kumuloituvat, jos työttömällä on monta työnantajaa päällekkäin. Mitkä ovat uudistuksen rinnakkaisvaikutukset eri ansioihin perustuvien tulojen kuten esimerkiksi asumistuen, sairauspäivärahan, ulosottovelan ja toimeentulotuen suhteen?

Esityksessä on otettu huomioon, että työttömyyskassa voi sovitella jälkikäteen maksupäiviä, jos työsuorite on maksettu eri kuussa, kuin milloin työ on tehty. Mikä on työttömän oikeus jälkikäteiseen selvitykseen, jos palkkoja kertyy enemmästä kuin yhdestä työnantajan maksamasta työsuoritteesta (esimerkiksi 3 tai 6 kuukauden tarkastelujakson välillä)?

Työttömille saattaa tulla kohtuuttomia tilanteita, jos eri lähteistä tulevat tulot kasaantuvat palkanmaksajien toimesta yhdelle kuukaudelle työntekijästä riippumattomista syistä. Näin voi tapahtua, jos tulot kertyvät monesta eri lähteestä ja eri työsuorituksista.

Työttömien Keskusjärjestön on vaikea arvioida, kuinka suuresta kohdejoukosta on kyse, mutta siitä olemme kuulleet, että pieniä työsuoritteita saatetaan maksaa epäsäännöllisellä aikataululla, koska nämä ovat satunnaisia maksuja. Esimerkiksi osa-aikaisten taiteilijoiden, muusikoiden tai eri keikkatyösovellusten käyttäjien tilanne saattaa heikentyä uudistuksen myötä, mikäli heillä ei ole oikeutta jälkikäteen pyytää takautuvaa tulojen uudelleen sovittelua.

Toinen vaihtoehto voisi olla, että työnantajille tulisi lakivelvoite maksaa palkat alle kahden viikon mittaisista työsuoritteissa kahden viikon sisällä siitä, kun työsuorite on tehty. Tämä vaihtoehto saattaa myös vähentää tarjolla olevia työtehtäviä, koska se kuormittaisi työnantajan hallinnollista työtä. Tämä vaihtoehto voi silti aiheuttaa yllä mainittuja ongelmia, koska työsuoritteen palkanmaksu ei kaikissa tapauksissa ajoittuisi saman kuukauden sisälle. Tästä syystä Työttömien Keskusjärjestö puoltaa sitä, että olisi esimerkiksi kolmen kuukauden tai kuuden kuukauden tarkastelujakso, joka mahdollistaisi työtulojen yhteensovittamisen takautuvasti ja jonka uudelleentarkastelua työtön voisi itse pyytää. Tämä tarkastelujakso sulkeutuisi, ja uusi alkaisi, jos työtulojen yhteensovitus jaettaisiin uudelleen tasaisemmin.

Muita huomioita:

Lausuntoesityksessä oli otettu huomioon, että maksuperusteinen sovittelu voi tuottaa lisäbyrokratiaa, koska aktiivimallissa tarkastellaan tehtyjä työtunteja tekopäivän mukaan, kun maksuperusteisessa sovittelussa tarkastelu tehdään palkanmaksun ajankohdan mukaan. Vaadimme, että aktiivimalli kumotaan tästä ja muistakin syistä, joita olemme tuoneet esille eri yhteyksissä. Lainsäädännön ja sen soveltamisen tulee olla selkeää kaikkien osapuolten osalta.

Lisäksi kiinnitämme huomiota työttömyysturvan omavastuuseen. Myös työttömyysturvan omavastuupäivät vähentävät työttömien mahdollisuutta ottaa vastaan lyhytkestoista työtä. Toivomme, että työttömyysturvan omavastuupäivät kumotaan, jotta työn vastaanottaminen olisi aina paras vaihtoehto.

Työttömien Keskusjärjestön puolesta,

Jukka Haapakoski,
Toiminnanjohtaja,
+358 50 577 2580
Twitter: jugetstu
jukka.haapakoski (@) tyottomat.fi
Rahakamarinportti 3 A, 00240 Helsinki

Print Friendly, PDF & Email